Saavutettavuusseloste

Talousfoorumi 27.2.2023

Olemme eläneet haastavia vuosia niin yhteiskunnassa kuin taloudessakin, Suomessa ja Euroopassa. On hyvä tunnistaa, missä olemme onnistuneet? Mikä on taloudessamme ja yhteiskunnassamme sellaista hyvää, joka on tärkeää säilyttää? Toisaalta, missä voimme, ja meidän tulisi kehittyä vielä paremmiksi?

Tule Martti Ahtisaari Instituutin Talousfoorumiin, kuulemaan ministeri Tytti Tuppuraisen, toimitusjohtaja Aki Kangasharjun ja professori Mikko Puhakan näkemyksiä aiheista sekä osallistumaan keskusteluun.

Aika: Maanantai 27.2.2023 klo 14.15-16.15
Osallistujille kahvitarjoilu klo 13.30 alkaen
Osallistujia pyydetään saapumaan viimeistään klo 14.00

Paikka: Oulun yliopiston päärakennus, Saalastinsali, Linnanmaa, Pentti Kaiteran katu 1

Ohjelma:
13.30 alkaen 
Kahvitarjoilu päärakennuksen aulassa

14.15
Tilaisuuden avaus, Janne Järvinen, dekaani, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Pääpuheenvuorot:

Tytti Tuppurainen, eurooppa- ja omistajaohjausministeri

Aki Kangasharju, toimitusjohtaja, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos

Mikko Puhakka, professori, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Yleisökeskustelua aiheesta

Päätössanat, Petri Ahokangas, johtaja, Martti Ahtisaari Instituutti

Tilaisuuden juontaa Sauli Sohlo, Martti Ahtisaari Instituutti

16.15
Tilaisuus päättyy

Ilmoittautuminen tilaisuuteen on päättynyt.

Puhujien esittelyt:

Tytti Tuppurainen valittiin  eduskuntaan Oulun vaalipiiristä ensimmäisen kerran vuonna 2011. Valiokuntatyötä hän teki kahdeksan vuotta maa- ja metsätalousvaliokunnassa sekä suuressa valiokunnassa, jonka varapuheenjohtaja hän oli 2015–2019. Eurooppapolitiikkaa, eurooppalaista yhteistyötä hän on edistänyt myös puolueensa EU-työryhmän puheenjohtajana ja Euroopan sosialidemokraattisen puolueen (PES) puheenjohtajistossa.

 

 

 

Aki Kangasharju on toiminut Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajana vuodesta 2019. Kangasharju siirtyi ETLAan Nordeasta, jossa hän työskenteli tutkimusjohtajana ja pääekonomistina vuodesta 2012. Ennen Nordeaa hän toimi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajana, tutkimusjohtajana ja -professorina vuodesta 2001. Hän on ETLAn toimen ohella dosentti Jyväskylän yliopistossa ja Oulun yliopiston sijoitusvaliokunnan jäsen. 

 

 

 

Mikko Puhakka on kansantalouden professori Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hänellä on tohtorin tutkinto Pennsylvanian yliopistosta (Philadelphia, PA). Hän on opettanut mm. Cornell’in yliopistossa (Ithaca, NY) ja Kalifornian yliopistossa (Los Angeles, CA). Hän on ollut vierailevana tutkijana Suomen Pankissa. Hän on Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen. Puhakka oli Talouspolitiikan arviointineuvoston varapuheenjohtaja 2014–2019. Hän on tällä hetkellä riippumattoman Yritystukien tutkimusjaoston jäsen.