Saavutettavuusseloste

Historia

Martti Ahtisaari Instituutti 2008-

Martti Ahtisaari Instituutti perustettiin keväällä 2008, samana vuonna kuin presidentti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Mainittu vuosi jäi taloushistoriaan tunnetulla tavalla, mutta vuosikymmenen perspektiivillä se on silti johtanut merkittävään uudistumiseen ja positiiviseen kehitykseen.

Onnekas sattuma tai hyvin ajoitettu hetki, mutta instituutti on ollut omalta osaltaan vahva muutosten toteuttaja ja edistäjä. Nimensä mukaisesti se on toiminut globaalin talouden ja liiketoiminnan tutkimuksen, koulutuksen ja yhteistyön parissa kansainvälisistä maisteriohjelmista moniin yhteishankkeisiin, AACSB-akkreditointiin ja verkostoihin kuten vastuullisen johtamisen Globally Responsible Leadership Initiative.

Instituutti on ollut toisaalta näkyvästi osallinen paikalliseen ja alueelliseen kehitykseen, mukaan lukien Oulun Innovaatioallianssin yhteistyö,  Business Kitchenin perustaminen ja toiminta sekä monet tapahtumat ja tilaisuudet, joissa liiketoiminnan ja talouden kysymyksiä on tarkasteltu. Yhteistyötä muun muassa Oulun Kauppakamarin, Pohjois-Pohjanmaan liiton, Pohjois-Pohjanmaan yrittäjien, Oulun kaupungin, VTT:n sekä muiden sektoritutkimuslaitosten kanssa on toteutettu työpajoista, selvityksistä ja koulutusohjelmista aina yhteisprofessuureihin.

Kansainvälisyyden ja paikallisuuden liitynnät näkyvät myös liikkeenjohdon EMBA- ja muussa koulutuksessa, josta instituutti Oulun yliopistossa vastaa. Instituutin henkilöstö on sekoitus suomalaisia ja monia muita kansallisuuksia ja kattaa tuettujen tutkimusryhmien ja väitöstutkijoiden myötä huomattavan määrän liiketoiminnan ja talouden asiantuntemusta.

YK:n arvion mukaan maailman väkiluku saavuttaa 8 miljardin rajan vuonna 2028. Globaalit ja paikalliset haasteet ja mahdollisuudet toisin sanoen tuskin vähenevät instituutin uuden vuosikymmenen 2018-2028 kuluessakaan.

Lue uutinen presidentti Ahtisaaren vierailusta Maailma Nyt! -huippufoorumissamme 23.5.2018!