My Blog - Pro bono: jakamistaloutta ihmisten ja organisaatioiden arjessa

18.9.2017

Latinankielinen ”Pro bono” tai ”Pro bono publico” merkitsee ”yleisen hyvän vuoksi”  tai ”hyväntekeväisyydestä”. Se tarkoitti alkujaan oikeudellista apua, joka annettiin ilmaiseksi varattomille asiakkaille. Yleisemmin vapaaehtoistyö on sekä yksittäisten ihmisten että kokonaisten organisaatioiden toimintaa muiden hyväksi, josta ei saa suoraa rahallista korvausta ja joka tehdään vapaasta tahdosta. Koska sitä voi tehdä kukin tarpeen tullen osaamisensa, aikataulunsa ja resurssiensa mukaan, sen voi hyvin ajatella olevan arjen jakamistaloutta. Tällainen vaihdanta on kaikille tuttua, vaikka sitä ei läheskään aina noteerata maksullisen liiketoiminnan rinnalla. Kyse on osin näköharhasta, sillä esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin toiminnassa on mukana noin 45 000 vapaaehtoisjäsentä eli se on valtakunnan suurimpia ”bisneksiä”.

Helsingin Sanomat julkaisi taannoin artikkelin ”Pro bono -vapaaehtoistyö yleistyy myös suomalaisilla työpaikoilla”, jossa yritykset ja asiantuntijat kertoivat, miksi ja mitä vapaaehtoistyötä ne tekevät. Lähtökohtana oli, miten liiketoiminnan tietoja ja ammattitaitoa voi hyödyntää yhteisen hyvän edistämiseksi. Jutussa tuli selvästi esille, ettei palkaton toiminta ole merkitykseltään tai laadultaan maksullista vähäisempää. Se voi päinvastoin koskea maailman huipulle tähtäävää hanketta. Vaikka toiminta antaa parhaimmillaan vastikkeeksi paljon muuta kuin rahaa, siihen kuluu jutussa haastateltujen mukaan myös aikaa eli huvin vuoksi tai vasemmalla kädellä siihen ei kannata ryhtyä. Silti jokaisen omimman osaamisen jakaminen on usein varsin helppoa ja siitä syntyvät kokemukset vastaavat parhaita asiakas- ja asiantuntijakohtaamisia.

Olen itse toiminut tekstiä ja kuvia vapaaehtoisesti tuottavana wikipedistinä jo kymmenen vuotta, mutta vasta viime aikoina käynyt jakamaan pro bono -periaatteella muutakin kuin tutkijan ammattiosaamistani.  Yksi tehokas tapa on ollut mentorointi, jota helpottaa Wikipedian tyyliin, että sille on olemassa selvät puitteet, ohjeet ja vertaistuki. Mentorointi on myös enimmäkseen melko nopeaa toimintaa. Siinä ei tavallisesti kulu vuosia, vaan kuukausia, ja tulokset näkee omin silmin heti. Parit pullakahvit ovat työstä saatu tavanomainen aineellinen vastike, mutta syntyvät yhteydet jäävät iäksi voimaan.

On ollut palkitsevaa liittää vapaaehtoistyöhön omaa analysointi-, suunnittelu- ja projektiosaamista. Itse asiassa tällaisia yleisiä tietoja ja taitoja pyritään tuomaan vahvasti esimerkiksi  yliopisto-opiskelijoille työelämärelevanssia varten. Itse olen myös muun muassa laatinut vapaaehtoistöitäni varten sopimuksia, koska minulla niistä paljonkin tietoa ja kokemuksia ja olen niistä myös opettanut. Ensi ajatuksella pro bono -periaatteelle ehkä vieras sopimuspuite on ollut hyödyllinen molemmin puolin. Se on osaltaan vähentänyt riskejä yhteistyössä, kuten sopimuksen kuuluukin. Tosiasiassa myös esimerkiksi Wikipedian avoimet lisenssit ovat sopimuksia.

Mitä arjen jakamistaloudesta hyötyy asiantuntijana tai organisaationa? Pelkästään rahallisesti arvioiden viimeisen vajaan vuoden pro bono -työni korvaus oli saaminani lopputuotoksen ilmaiskappaleina 75 euroa ja sitä edellinen parisen vuotta kestänyt urakka ehkä reilun satasen arvoinen. Wiki-tekstejäni ja Wikimedia Commons -kuviani on käytetty ympäri maailmaa Manhattanilta Muhokselle koulutukseen, kaupallisiin tarkoituksiin ja politiikan tekoonkin, muutamia vain mainitakseni, ilman mitään rahallisia korvauksia. Toisaalta mentorina olen oppinut melkein yhtä paljon kuin mentoroitavat henkilöni.

Vuorovaikutus onkin mielestäni vapaaehtoistyön ydin eikä pelkkä mauste. Samoin olemme toisaalta myös kaupallisen liiketoiminnan harjoittajina, tutkijoina tai opettajina huomanneet, ettei asiakkuuksien johtaminen tapahdu anonyymisti tai että monialaisuus tarkoittaa erilaisten ihmisten ja asioiden kohtaamista muutenkin kuin pelkkinä mielipiteinä some-kanavissa.

Siksipä pro bono -mallisopimuspohjani kohta viisi, ”Teettäjä on erikseen sovituin määräajoin yhteydessä Toteuttajaan, seuraten ja ohjaten työn tekemistä, aikataulua ja tuloksia”, on käytännössä realisoitunut jatkuvana vuoropuheluna varsin laajassa yhteistyöverkostossa.  Ilahduttavaa on myös ollut, että mallisopimuksen kohta kaksitoista, ”Mahdolliset sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan osapuolten kesken neuvotellen”, on toteutunut vähintäänkin yhtä hyvin kuin  normaalien tutkimus- ja opetustehtävieni tai ulkopuolisten rahoittamien suurtenkin projektien tapauksessa.

Veikko Seppänen

Veikko Seppänen on digitaalisen liiketoiminnan professori ja Martti Ahtisaari Instituutin johtaja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa