Saavutettavuusseloste

Digitalisaatio ei ole pelkkä loikka, vaan polku

Digitaalisen palveluliiketoiminnan professori Timo Koivumäki Martti Ahtisaari Instituutista luonnehtii digitalisoitumista YLE:n haastattelussa 15.11.2016.

Hän kuvaa sitä prosessiksi, joka vaatii jatkuvaa muutosta, eikä niinkään kohutuksi digiloikaksi:
"Kun puhutaan digiloikasta, tulee semmoinen kuva, että nyt tehdään kertahyppäys digitalisaatioon ja sitten maailma on valmis, mutta sellainen tilanne ei ole. Teknologia kehittyy koko ajan ja kuluttajien käyttäytyminen muuttuu jatkuvasti. Aina tarvitaan uudentyyppisiä palveluja, eli digitalisaatio on jatkuva prosessi."

Koivumäki painottaa erityisesti perinteisen tuotelähtöisen ajattelun muutosta ja jopa kääntymistä päälaelleen:
"Nyt kun ollaan palveluiden maailmassa, asiakkaan kuuleminen eli asiakasarvo on kaiken ydin. Siinä meillä on vielä tekemistä, että miten me pääsemme asiakkaan iholle entistä paremmin."

Hän on silti varsin toiveikas Suomen digitulevaisuuden suhteen:
"Se ei ole helppo muutos, mutta uskon vakaasti, että Suomi selviää hyvin tästä murroksesta."

YLE:n juttu digitalisoitumisesta löytyy kokonaisuudessaan täältä.