Accessibility report

Sami Hakkarainen

Opintojen avulla digitalisaatio-junan kyytiin

Keväiset terveiset Kainuusta!

Ennen Executive MBA-opintojen aloitusta syksyllä 2014 digitalisaatio ja esineiden internet (IoT) tuntuivat epämääräisiltä uusilta trendeiltä, joiden ympärillä hukattiin paljon rahaa ja aikaa. Olimmehan Valmet Automaatiossa olleet rakentamassa varaosaverkkokauppaa asiakkaillemme jo 90-luvun lopulla ja luomassa etäyhteyksiä ohjaus- ja mittausjärjestelmiin jo ennen sitä. Kuinka big dataa voitaisiin kerätä pilveen, jos asiakkaamme olivat tarkkoja sisäisen verkon tiedon suojauksesta suojauksesta? Milloin alan toimijat olisivat valmiita luovuttamaan mittausdataa muiden hyödynnettäväksi?

Opintojen aikana sain kuulla monilta opiskelijakollegoiltani miten digitaalisaatio oli edennyt heidän liiketoiminnoissaan. Kysymys kuuluikin, kuka onnistuisi hyödyntämään parhaiten uuden teknologian työkaluja kannattavaksi liiketoiminnaksi? Lopullisesti tajusin vasta EMBA-projektityön yhteydessä, että digitalisaatio kulkee kuin juna, ja ne, jotka ymmärtävät lähteä kyytiin menestyvät, toisten jäädessä pysäkille. Kyydistä jääneet joutuvat ihmettelemään, miten nopeasti tässä näin pääsi käymään. Teimme projektityönä digitaalisen asikaspolun eräälle rahoitusalan toimijalle. Projektityön avulla selvisi, että digitaalisissa palveluissa tärkeintä on saada asiakas tekemään paljon enemmän kuin aikaisemmin. Samanaikaisesti palveluntarjoajan vasteaika täytyy olla eksponentiaalisesti nopeampi kuin aikaisemmin. Digitaalisaatiojuna oli siis tullut seuraavalle pysäkille ottamaan rahoitusalan matkustajia kyytiin.

Edellä mainitun innoittamana aloitin tehtaassamme digitaaliset kehityshankkeet. Ajatuksia ja ideoita virtasi valtavasti ja mitä enemmän keskustelin IT-osaajiemme kanssa sitä enemmän hyödynnettävää löytyi. Itseasiassa kyse oli vain taidosta yhdistää prosessiosaajat ja IT-osaajat puhumaan samaa kieltä. Ei mennyt kauaakaan, kun aloitimme toiminnanohjausjärjestelmän kehitystyön myynnin, hankinnan ja tuotannon alueilla. Jo nyt voimme nähdä upeita tuloksia, mitä digitalisaatiolla saadaan aikaiseksi, kun vain organisaation asenne uudistumiseen ja muutokseen on oikea! Teknologia on jo siis olemassa. Tästä on mahtavaa jatkaa kohti visiota, jossa asiakkaamme voivat suoraan seurata tilauksensa kehittymistä reaaliajassa läpi koko toimitusketjun paperittomassa tuotannossamme. Eikä digitalisaatiojuna pysähdy vielä tähän, seuraavaksi kehitystyö etenee myös varsinaiseen liiketoimintaan eli perinteiseen paperi- ja selluteollisuuteen. Erityisesti mittausteknologialla on huikeat mahdollisuudet mullistaa liiketoimintamalleja...

Tätä juttua kirjoittaessa kevät on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Päättötyö odottaa kovaa loppurutistusta ja tilauskirjatkin ovat mukavasti täyttyneet. Samalla jääkiekon pudotuspelit ovat alkaneet niin Liigassa kuin Mestiksessäkin. Kyllä kevät on vaan jääkiekkoilijan parasta aikaa! Niin, onhan se jääkiekkokin tapahtumana jo hyppämässä digitaalisaatiojunan kyytin.

Sami Hakkarainen
EMBA 2016