Accessibility report

Jonny Kaarlenkaski

Olen oppinut haastamaan itseni ja asettamaan itselleni kovempia haasteita.

Sain Oulun yliopiston eMBA ohjelmasta paljon uutta tietoa käytännön tueksi. Tapasin erittäin mielenkiintoisia ihmisiä (kouluttajia, tutoreita, yritysten edustajia jne..) sekä verkotuin laajasti ’samaa kieltä’ puhuvien liiketoimintaa ymmärtävien ihmisten kanssa. Oman ja myös muiden eMBA -kurssien osallistujien kanssa pidämme edelleenkin epävirallisia yhteyksiä ja teemme myös’free of the charge’ palveluksia toisillemme. Syntynyt verkosto elää siis edelleen ja on niin liiketoiminnassa kuin myös yksityiselämässä arvokasta pääomaa.

Tiedostetusti tai tiedostamatta olen oppinut haastamaan ’annetut viisaudet’ ja pyrin aina selvittämään ongelmat tai asiat useista eri lähteistä ja näkökulmista. eMBA -ohjelmassa käsitellyt teoriat esim. tuotteistamisesta, strategiasta ja toteutuksesta olen pystynyt hyödyntämään käytännössä myös yrityksissäni. Samalla olen oppinut haastamaan itseni ja asettamaan itselleni kovempia henkilökohtaisia tavoitteita sekä benchmarkkaamaan omaa suoritustani parhaiten menestyvien yritysten suoritukseen. Nöyrästi voin silti todeta, että työtä tällä saralla edelleen riittää.

Omassa työssäni yrittäjänä olen jo siirtynyt paikallistason pelaajasta kansainväliseen liigaan. Tässä muutoksessa ovat erinomaisena apuna olleet suorittamani eMBA -koulutus sekä opintojen aikana tehdyt KV-harjoitukset ja tutustumismatkat opintosuorituksineen eri maihin (2xUSA+UK+SWe).

eMBA aikana olin mielestäni melko huono oppilas kun työkiireistä johtuen ’jäin luokalle’ eli opiskeluni kesti yli kolme vuotta. Tämä oli kuitenkin lopulta onnen potku, koska tutustuin ja verkotuin normaalia suuremman eMBA joukon kanssa samalla kun opiskelussa vaaditut lisätehtävät kartuttivat osaamistani.

Opiskelun myötä syntyneestä yhteisestä eMBA -kielestä on myös oikeasti hyötyä liiketoiminnan strategioita ja erinäisiä probleemoita pohdittaessa - kollegoille ei tarvitse enää vääntää rautalangasta asioita, ei ainakaan jokaista asiaa ;-)

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväin saamaani koulutukseen ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille liiketoiminnan kehittämisestä vastaaville (yrittäjät, CEO,COO,CFO,VP Sales, jne).

Jonny Kaarlenkaski
eMBA 2004