Accessibility report

EMBA-tarinoita

Meiltä valmistuneet kertovat


En usko, että EMBA tarjoaa yksittäistä työkalua tai ”avainta onneen”, vaan kehittää kokonaisvaltaista ajattelua ja ymmärrystä liikkeenjohdon kokonaisuudesta. Suosittelen lämpimästi EMBA-ohjelmaa niille, jotka haluavat kehittää johtamistaitojaan nykypäivän vaatimuksia vastaaviksi ja haastaa itsensä oppimaan uutta!

Anna Toppari
EMBA 2016


Päällimmäiseksi jäi tunne, että koulutus on syventänyt osaamista ja näkemystä kokonaisvaltaisesti. Ehkä hieman yllättäen, minulle on ollut eniten hyötyä syvälle erilaisiin organisaatiokulttuureihin ja toimintatapoihin menneistä aiheista.

Juha Heikkinen
EMBA 2015


Oikeastaan yllätyksenä tuli se, kuinka hyvä ilmapiiri koulutuksen aikana opiskelijoiden ja kouluttajien välillä oli.

Tero Lepistö
EMBA 2015


Uuden oppiminen on kuin matka johonkin uuteen paikkaan, josta ei ole paluuta. Matkan jälkeen katselen maailmaa hieman eri silmin.

Jaana Karjalainen
EMBA 2012


Suosittelen Oulun yliopiston Executive MBA -ohjelmaa kaikille ja erityisesti teknisen uran omaaville henkilöille työtehtävistä riippumatta.

Teemu Polo
eMBA 2007


eMBA kurssi maksoi itsensä nopeasti takaisin. Jo yhdellä toteutetulla muutoksella silloisen yritykseni liiketoimintamallissa, tehty koulutusinvestointi maksoi itsensä takaisin moninkertaisesti

Jaakko Marttila
eMBA 2003


Parasta eMBA:ssa ovat olleet asiansa osaavat loistavat kouluttajat. Hyvää on ollut myös juuri yrittäjille suunnattu oma osallistujaryhmä. Samankaltaisuus yhdistää ja ryhmän jäsenet ovat kukin osaltaan rikastaneet koulutusta omilla erilaisilla näkemyksillään.

Mari Halkola


eMBA valotti lähes kaikkia liiketoiminnan osa-alueita ja kehitti strategisia yrityksen johtamistaitojani

Harri Kynnös
eMBA 2004


Parasta eMBA koulutuksessa on ollut ryhmä ja ryhmän henki. Kaikki puhuvat samaa kieltä. En aloittaessani ladannut tälle koulutukselle sen kummempia odotuksia. Tarkoitukseni oli ensisijaisesti päivittää tietojani.

Kimmo Korpua
eMBA 2011-2013


Olen oppinut haastamaan itseni ja asettamaan itselleni kovempia haasteita.

Jonny Kaarlenkaski
eMBA 2004


Mielestäni yrittäjien ei tule pelätä lähteä mukaan koulutukseen; aikataulu on kyllä laadittava ja yritettävä pysyä siinä, mutta siihenhän me olemme tottuneet.

Arja Ronkainen
EMBA 2014


Opintojen aikaisiin tuttavuuksiin on ollut mukava jälkeenpäin törmäillä esimerkiksi lentokentillä – joka sekin taitaa kuvata eMBA -osallistujien työnkuvia varsin hyvin.

Anne Martikainen
eMBA 2007