Tavoitteleeko orava vaihto- vai käyttöomaisuutta? Kuva: Pirjo Jaukkuri
Näin vuoden viimeisinä kuukausina monissa organisaatioissa tehdään modernista rullaavasta budjetoinnista ja jatkuvasta strategiatyöstä huolimatta tarkkaakin tulevan vuoden suunnittelua. Päättyvälle vuodelle ei voi enää paljon tehdä tilinpäätökseen valmistautumista lukuun ottamatta. Siinä joudutaan tarkastelemaan sekä vaihto- että käyttöomaisuutta, millä on uudelle kaudelle ehkä suurikin merkitys: mitä entistä säilytetään, mitä uutta tarvitaan ja mistä voidaan luopua?
Muutostarpeen merkit ovat mahdollisesti olleet ilmassa, mutta jääneet huomaamatta. Suomen hiihtoväki oli jättänyt itseään tykö tehneet lasikuitusuksien kehittäjät huomiotta ja siksi hiihtojätti Juha Mieto jäi päämatkallaan 30 kilometrillä toiseksi Falunin MM-hiihdoissa helmikuussa 1974. Miedon mukaan suomalaisille jo edelliskesänä esitellyt muovisukset olivat kömpelöt ja rumat, mutta muutamassa kuukaudessa hienoista puujärvisistä tuli museotavaraa.
Vaihto-omaisuutta ovat Suomessa sellaisinaan tai jalostettuina luovutettaviksi tarkoitetut kauppatavarat, raaka-aineet, puolivalmisteet ja kulutettaviksi tarkoitetut muut tarvikkeet. Vaihto-omaisuuden määrää tarkoitus eikä laatu, toisin sanoen mitä omaisuudelle voidaan tehdä. Käyttöomaisuus on puolestaan pysyvään käyttöön tarkoitettua, kuten rakennukset ja koneet, mutta myös erikseen luovutettavissa olevaa aineetonta omaisuutta, kuten patentit. Kulumattomaan käyttöomaisuuteen sisältyvät muun muassa taide-esineet – ne eivät katseltaessa vanhene, kuluvaa käyttöomaisuutta on taas esimerkiksi kalusto.
Puusukset olivat Miedolle tärkeät, joskin kuluvaa käyttöomaisuutta ja Järvisen suksitehtaalle liiketoiminnan keskeistä kauppatavaraa eli vaihto-omaisuutta. Sekä suksien käyttö- että vaihtoarvo nollautuivat Falunissa, tai itse asiassa puusuksista eroon pääsemisestä aiheutui kustannuksia – Miedollekin niiden polttamisesta.
Yliopistolaisittain katsottuna tieto on ollut aina arvokasta omaisuutta ja harjoitamme sekä sen tuotantoa että vaihdantaa. Se on jokaiselle yliopistolaiselle päivittäin tarpeellista käyttöomaisuutta ja koko organisaatiolle arvokasta vaihto-omaisuutta paitsi julkaisuina, myös monissa erilaisissa tuotteissa, järjestelmissä ja palveluissa. Tietotalouden aikana tosiasiassa me kaikki tuotamme ja nautimme tietoa, jolla on juuri tuotteiden, järjestelmien ja palvelujen kautta suurta vaihtoarvoa. Myös tieto siitä, missä tietoa syntyy ja mistä ja miten sitä saa turvallisesti käyttöönsä, on arvokasta – mihinpä muuhun alustatalous nojaa.
Puusuksiongelma tietotalouden piirissä on siinä, että emme monesti osaa ennakoida uuden tiedon vaikutuksia. Kun suomalaishiihtäjät naureskelivat Ramsaun kesäleirillä 1973 Kneisslen vielä paksuille ja ikävän keltapohjaisille muovihiihtimille, se oli pitkälle tulevaisuuteen ulottunut virhe. Uusiin välineisiin perustuneen ja koko hiihtämisen mullistaneen aikakauden aloittikin sitten amerikkalainen Bill Koch, varsinkin kun ultrahiihtäjä Pauli Siitosen Siitonen-schritt jäi paljolti meillä huomiotta. Kehitystä eivät pysäyttäneet edes esteaidat, kun sitä epäreiluna kilpailuna pyrittiin rajaamaan.
Tiedon tuottamisen ja jakamisen uudet välineet ja toimintatavat tulevat vaikuttamaan talouteen laajasti. Tiedon hankinnan, hallinnan ja analyysin dynaaminen luistelutyyli tulee avaamaan meille aivan uudenlaisia uria hidasteista ja esteistä huolimatta. Tästä syystä, jos minun pitäisi nyt valita mitä säilyttää, mitä kehittää ja mistä luopua tulevaa vuotta varten, niin pitäisin uuden tiedon tuottamisen keskiössä, mutta parantaisin sen kehittämisen ja kehittymisen näkyvyyttä ja yrittäisin poistaa sen vaikutusten ennakoinnin esteitä. Näin rakentaisin tulevaa varten käyttöomaisuutta, jolla voisin tuottaa arvokasta ja kulumatonta vaihto-omaisuutta. Tieto kun ei vaihdettunakaan vähene, vaan juuri päinvastoin. Se lisääntyy.
Hyvää joulua ja menestyksekästä tulevaa vuotta!
Veikko Seppänen