Saavutettavuusseloste

Presidentti Ahtisaari Maailma Nyt! -huippufoorumissa 23.5.2018

Kuvat: Mikko Törmänen

 

Maailma Nyt! -huippufoorumiin Oulun yliopiston Saalastinsaliin kauniina toukokuisena kesäpäivä saapunut salintäyteinen yleisö sai nauttia presidentti Martti Ahtisaaren näkemyksistä. Presidentti kertoi ajatuksiaan pohjoismaisesta yhteiskuntamallista, tavoittelemisen arvoisesta reilusta yhteiskunnasta joka antaa kaikille mahdollisuuden kehittää kykyjään, ahneuden merkityksestä konfliktien syntymisessä sekä konfliktien sovittelun ja ratkaisun dynamiikasta. Presidentin yksi keskeinen viesti kuulijoille oli, ettei kukaan saa yksin aikaan mitään merkittävää, vaan tarvitsemme aina yhteistyötä.

 

 

Tieteen ja koulutuksen merkitystä eri näkökulmista käsitelleen paneelikeskustelun aloitti Kimmo Alajoutsijärvi, pohtien yliopistokoulutuksen eetosta. Tytti Tuppurainen kertoi näkemyksiään yliopisto- ja tiedepolitiikasta; täytyy huolehtia sekä laajasta perustasta että huipuista. Karita Kasurinen valaisi kuulijoita tekoälyn kehityksestä ja siitä, millaisia muotoja tutkimuksen tekeminen voi tekoälyä hyödyntävien tutkimussovellusten avulla saada. Oulun yliopiston huippututkimusyksiköiden johtajat Matti Latva-aho ja Seppo Vainio ällistyttivät yleisöä kertomalla tulevaisuuden langattomien tietoliikenneratkaisujen vaikutuksista elämäämme sekä luonnon universaalin kommunikaatiojärjestelmän, eksosomien, merkityksestä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Paneelin juontajana toimi Sauli Sohlo Martti Ahtisaari Instituutista.

 

Rehtori Jouko Niinimäen avauspuhe
Kauppaneuvos Taisto Riskin tervehdyspuhe

Panelistien esitykset:
Kimmo Alajoutsijärvi
Tytti Tuppurainen
Karita Kasurinen
Matti Latva-aho
Seppo Vainio

Videot
Matti Latva-aho: 6Genesis vision for 2030
Seppo Vainio: Eksosomit - elämän nanopallerot