Menneiden vuosien vaatteiden kaava-arkkeja myydään netissä kolmesta viiteen euroon kappale, mikä on erinomainen esimerkki jälkimarkkinoista ja muodin pitkästä kiertokulusta. Muun muassa heti tarjolla olevasta Suuri Käsityökerho -lehden vuoden 1976 lokakuun numerosta kaava-arkin saa nukenvaatteiden tekemiseen, mutta on lehdessä ohjeita myös odottavan äidin koko puvustoa varten.
Liiketoiminnassa monet kierrättävät hyviksi koettuja kaavoja, vaikka uutta bisnesmuotiakin tuotetaan. Kuuntelin äskettäin Oulun yliopiston Business Forumissa Polar Electron Marco Suvilaakson esityksen, jossa hän pohti yrityksen tuotehistorian valossa, miten rohjeta ryhtyä uuteen ilman pelkoa nykyisen liiketoiminnan kannibalisoinnista. Polar jos mikä tarjoaa tällaiseen hyvän näkymän, Rapalan ja muutaman muun ohella se on tunnetuimpia suomalaisperäisiä globaaleja brändejä.
Osterwalderin ja Pigneurin kanvaasi, liiketoimintamallin tunnetuin kaava-arkki, täyttää piakkoin kaksikymmentä vuotta. Vaikka se on puolet vähemmän kuin edellä mainitun Suuri Käsityökerho -lehden ikä, niin kanvaasia on varmasti kierrätetty ympäri maailmaa huomattavasti paljon enemmän ja korkeammalla hinnalla. Onko siitä edelleen osviittaa Marco Suvilaaksolle ja muille uusien liiketoimintojen suunnittelua varten?
Alkuperäisessä kanvaasissa on ylhäällä keskellä arvon luonti, vasemmalla kumppanit ja kyvykkyydet eli resurssit ja toiminnot ja oikealla asiakassegmentit, -kanavat ja -suhteet. Alakerran taas täyttävät vasemmalla liiketoiminnan kustannukset ja oikealla tuotot. Järkeenkäypää, mutta entäpä jos bisnesmuoti on parissa vuosikymmenessä muuttunut niin, että kustannuksia ei ole ollenkaan ja asiakkaat ovat yhtä aikaa sekä yrityksen avainkumppaneita että kyvykkyyksien tarjoajia? Kanvaasin vasen puoli olisi toisin sanoen kääntynyt peilikuvakseen oikealle. Mistä syntyy tällöin liiketoiminnan arvo ja kuka saa sen tuotot?
Tämä ei ole minkään leikkibisneksen liiketoimintamallikysymys, vaan koko digitaalista toimintaympäristöä odottava ja jo silmin nähden menossa oleva muutos. Irina Atkova ja useat muut ovat tutkineet, miten kääntää kanvaasin tarkastelusuuntaa vasemmalta laidalta enemmän oikealle eli mitkä ovat markkinoiden ja asiakkaiden luomat uudet liiketoimintamahdollisuudet. Pidän myös itse tätä näkökulman korjausta erittäin tärkeänä, vähintäänkin yhtä merkittävänä kuin itsepalvelumyymälöitä aikoinaan. Moni ei ehkä tiedä, että Suomessa elintarvikekaupan valintamyymälöiden edelläkävijäseutu oli Pori. Olli F. Linnainmaa perusti sinne itsepalvelumyymälän 20. toukokuuta 1949, reilut seitsemänkymmentä vuotta sitten. Voimme hyvin olla kukin tahollamme samanlainen uranuurtaja digitaalisessa liiketoiminnassa.
On toisaalta sanottu, että nettiajan digikaupat rakennetaan alustayhtiöiden vuokramaalle niin, että liiketoimintakanvaasin kääntyessä toimimaan kaksisuuntaisesti tai jopa pääosin oikealta vasemmalle uudeksi kanavaksi tuleekin alusta. Se kerää itselleen tuotot, koska ilman sitä kaikkialle leviävä tarjonta ei kohtaa kaikkialle leviävää kysyntää. En voi väittää täysin vastaankaan, mutta totean silti, että digitarjoamien tuotannon, monistamisen ja jakamisen nollakustannukset ovat meille ylivertainen arvon tuotannon ja ansainnan valtti. Olemme joka hetki ja kaikkialla valmiina toimimaan kumppaneina yrityksille ja toisillemme, samalla kun hoidamme omia asioitamme. Monet aiemmin tähteiksi luullut ja kaava-arkin ulkopuolelle jätetyt resurssi- ja toimintotilkut ovat äärimmäisen käyttökelpoista bisnesainesta. Niitä pyritään tunnistamaan analytiikan ja tekoälyn avulla suurista tietomateriaalimassoista.
Kävin äsken iltakävelyllä Suomen aikoinaan vilkkaimman sisävesisataman laiturin varrella, Joensuun keskustassa Pielisjoella. Sataman entinen pakkahuone on muutettu esittävän taiteen kulttuuritilaksi joensuulaisille ja vierailijoille, siis tuotantopaikaksi meille kaikille eikä vain tuotevarastoksi laivakuljetuksia hyödyntävälle muutamalle Rantakadun suurkauppiaalle.
Joensuun entinen pakkahuone Rantakadulla. WikimediaCommons, Purskainen.
Otin kännykkäkamerallani kuvan täysin uudistuneesta mutta silti entiset perusmuotonsa säilyttäneestä rakennuksesta, tai tosiasiassa sata kuvaa kamerasovelluksen näppäilyhäiriöni takia. Entisaikaan koko filmirullani olisi tuhoutunut sekunneissa. Nyt minulla on 99 ”ylimääräistä” otosta Joensuun laivasataman pakkahuoneesta tarjottavaksi kenelle vain, joka sellaisen haluaa. Kuvien tuotanto ja monistaminen eivät maksaneet mitään.
Wikimedia Commonsissa on vasta yksi kuva pakkahuonerakennuksesta, käyttäjä ”Purskaisen” syyskuun 7. päivä vuonna 2008 sinne lataama. Ehkäpä lisään oman uudemman kuvani mukaan, kaikkiin kaupallisiin ja muihin tarkoituksiin kenen tahansa vapaasti käytettäväksi kuten Purskaisen kuvakin. Se olisi juurikin digitalisoituvan liiketoiminnan uuden kaava-arkin mukainen teko.
Veikko Seppänen
Digitaalisen liiketoiminnan professori
Martti Ahtisaari Instituutin johtaja