Aivotutkijana en ole voinut olla huomaamatta, kuinka paljon työelämässä puhutaan aivoista. Sen ovat varmasti huomanneet kaikki muutkin. Työ on muuttunut paljon, eikä Suomessa oikeastaan enää juurikaan tehdä sellaista työtä, jota voisi kuvitella tehtävän vain käsillä. Aivoja ja henkistä työtä tarvitaan oikeastaan kaikissa ammateissa: bussikuski ajaa bussia, mutta myös käyttää tietoteknisiä järjestelmiä työnsä raportointiin ja kohtaa asiakkaita vuorovaikutustilanteissa. Rakennusalan työntekijä kaivaa kuoppaa tai vetää kaapelia, mutta myös suunnittelee töiden sopivaa järjestystä moniammatillisessa tiimissä ja opiskelee jatkuvasti uusia tietoteknisiä järjestelmiä, joita työssä tarvitaan.
Myös työn kuormittavuus on muuttunut. Kun ammattitautien tutkimus alkoi Suomessa 1940-luvulla, tutkimus kohdistui rautapölykeuhkoon ja lyijyaltistuksiin, sittemmin enemmän esimerkiksi ihosairauksiin ja meluvammoihin. Monta vakavaa ammattitautia on saatu muuttumaan erittäin harvinaiseksi – kiitos siitä työstä – mutta sen sijaan työuupumusoireista kärsii joka neljäs työntekijä. Sairastelu on siirtynyt keuhkoista aivoihin.
Pitäisikö jokaisen johtajan nyt siis opiskella aivotutkimuksen alkeet ja tuoda aivomittareita työpaikoille? Voi olla, että tämänkin päivän vielä näemme. Sitä ennen olisi mielestäni kuitenkin tärkeää oppia aivoistaan ihan ne perusasiat ja oppia sitten myös soveltamaan niitä työssä.
Aivojen hyvinvointi nojaa samoihin perusasioihin kuin kehon hyvinvointi: elämäntapojen tulee olla kunnossa. Johtaja ei voi mennä laittamaan tiimiläisiä illalla ajoissa nukkumaan eikä vahtia, ettei lautasella ole liikaa eläinrasvaa. Ei tule kuitenkaan kuvitella, että elämäntavat olisivat jotenkin itsenäinen valinta. On hyvä ymmärtää, että jo työ sinänsä vaikuttaa ja me kaikki vaikutamme työyhteisönä toistemme elämäntapavalintoihin töissä paljonkin. Ei pelkästään porraspäivät tai tyky-päivän ulkoilut, vaan ne ihan tavalliset ratkaisut työpaikalla: onko lounasruokalaa tarjolla, onko kokouksessa viineriä vai viinirypäleitä, käytetäänkö hissiä vai portaita yhdessä liikkuessa, onko kävelykokouksia, seisomapöytiä, kuntosali käytettävissä. Kukaan ei jätä ottamatta terveellistä salaattia, kun sitä on työpaikkaruokalan linjastolla ensimmäisenä. Sitä kutsutaan tuuppaamiseksi, kun työpaikalla on yhdessä kehitelty sellaisia käytännöllisiä ratkaisuja, että ne tekevät hyvät elämäntapavalinnat mahdollisimman helpoiksi. Tiimiläisillä itsellään on tavoitteita hyvien elämäntapavalintojen osalta ja niissä pysymistä voidaan auttaa työpaikalla monin tavoin. Ja kun tiimiläiset keskenään keksivät vaikkapa askelmääräkilpailun tai haluavat osallistua porukalla pyöräilyhaasteeseen, siihen todellakin kannattaa lähteä mukaan ja luvata vielä palkinnotkin talon puolesta. Mitä lähempänä ihmisten omia tavoitteita ollaan, sitä paremmin tapoihin vaikuttamisessa onnistutaan.
Elämäntavat, erityisesti monipuolinen, kasvisvoittoinen syöminen, laadukas uni ja riittävä liikunta, ovat aivoille tärkeitä ja auttavat kamppailussa työuupumusta vastaan. Itse työhön, sen tekemisen tapoihin, paikkoihin ja menetelmiin on kuitenkin myös kiinnitettävä huomiota aivojen näkökulmasta. On hyvä tuntea aivojen tiedonkäsittelyä ja aivojen kuormittumista. Kiireen tuntu vaanii työpaikoilla, ja sillä on monia työtulosta heikentäviä ja kuormitusta lisääviä seurauksia. Kiire on siis aina huono juttu, sillä kiireessä tulee enemmän virheitä, työn tekeminen itse asiassa hidastuu ja kiireessä keksityt ratkaisut ovat standardimaisempia, robottimaisempia. Kiireessä ei luoda uutta. Lisäksi kiire lisää kuormituksen tunnetta. Jos työpaikalla on jatkuva kiireen tunne, jokin on pielessä. Ihminen on hyvä joustamaan ja voimme toimia oivallisesti poikkeuksellisissa tilanteissa, saada uutta virtaa ja tsemppiä tekemiseemme, mutta poikkeuksellinen kiire ei voi olla normaalitilanne.
Työn keskeytyminen on myös yksi tämän päivän työelämän kipupisteistä. Jos työ jatkuvasti keskeytyy, se aikaansaa kiireen tunnetta, unohduksia, kuormittumista ja turhautumista, kun tuntuu siltä, ettei pääse tekemään työtään kunnolla eikä keskittymään juuri niihin kaikkein tärkeimpiin työtehtäviin. Keskeytyksiä tuottavat työpaikalla monenlaiset käytännöt. Onko teidän työpaikalla tapana pitää sähköpostin ponnahdusikkunoita ja merkkiääniä päällä? Miksi? Odotatteko koko ajan jotain äärimmäisen tärkeää sähköpostia? Vai mikä on syynä siihen, että annatte kenen tahansa koska tahansa keskeyttää työskentelynne vain lähettämällä sähköpostia? Viestintään, vuorovaikutukseen ja yhteistyöskentelyyn on olemassa niin valtava määrä työkaluja, ohjelmistoja ja sovelluksia, että tieto tahtoo hukkua tähän viidakkoon. Karsimisen varaa on.
Aivotutkimus voi tuoda työpaikalle monta uutta näkökulmaa työvälineisiin, työskentely tapoihin ja käytäntöihin, ja auttaa muokkaamaan ja tuunaamaan työstä sellaista, että se sopisi paremmin aivoillemme. Tähän tarvitaan aivojen tuntemusta – ei ole ehkä tarpeen osata ulkoa eri aivoalueiden nimiä, mutta toimintaperiaatteita kylläkin – ja erityisesti tiedon soveltamisosaamisesta yksittäisiin työtehtäviin on kova kysyntä. Aivotutkimus on yksi väline hahmottaa työtä, työyhteisöä ja työn tekemisen tapoja ja välineitä ja sitä kannattaa käyttää. Teemme yhdessä matkaa kohti aivoystävällisempää työelämää.
Professori, PhD, Minna Huotilainen
Helsingin yliopisto
Minna Huotilainen toimii kouluttajana EMBA-ohjelmassa
Kuva: Uzi Varon