Tieteiskirjailija Arthur C. Clarke helmikuussa 1965. Lähde: Wikimedia Commons, ITU Pictures.
Olen ollut varsin tiiviisti mukana kehittämishankkeessa, jossa Oulun, Vaasan ja Lapin yliopistot ja Kajaanin ammattikorkeakoulu kehittävät lohkoketjuihin liittyvää osaamista.
Lohkoketjujen arvioidaan olevan internetin veroinen digitiedon käytettävyyden ja käytön mullistaja siksi, että ne varmistavat tiedon aukottoman jäljitettävyyden ja turvallisuuden toisilleen vieraidenkin tahojen kesken. Toisaalta niitä kuvataan valtaviksi energiarohmuiksi juuri tietoaukkojen estämisessä.
Tutkijoina olemme enimmäkseen vondöbelneitä eli ratsastamme tiedon valtateillä ja sivupoluillakin lähinnä aukkoja tarkastellen. Tämän moni oppii toki vasta hieman myöhemmin ja jotkut eivät koskaan, jos jumittuvat jo näkyväksi tehdyn tarkasteluun. Digiaika on silti tehnyt myös tietoaukkojen luotaamisesta helpompaa ja varsinkin hyödyllisempää. Nimittäin vaikka saumaton ja sileä ei ole tutkijalle haaste vaan päinvastainen, niin pyrimme ongelmien ja epätäydellisyyksien analyysillä silti lopulta tiedon lisääntyvään järjestykseen ja ymmärryksen edistyvyyteen.
Vaikka analyyttinen äly on joillekin lähes luonnonlahja, useimmat joutuvat rakentamaan sitä kovankin työn kautta ja lähes kaikki turvautumaan erilaisiin apuneuvoihin. Syksyllä 2021 Oulun yliopistossa alkanut liiketoiminta-analytiikan kansainvälinen maisteriohjelma, joka yhdistää liiketoiminnan, tietotekniikan ja tietojenkäsittelyn aineksia analytiikassa, osoittaa sekä digitiedon analyysin kehittämisen tarpeellisuutta että kiinnostavuutta. Ohjelman ensimmäiset kurssit, jotka olivat käytännössä avoimia kaikille, keräsivät suorittajia laajasti monista muistakin koulutusohjelmista. Kyse ei ole vain esimerkiksi tiedolla johtamisen tarpeista, vaan yleisemmin siitä, että tieto on varallisuutta. Se luo lähtökohtaisesti vaurautta tuottajille, välittäjille ja käyttäjille eikä kulu monistettaessa tai mene pilalle käytettäessä.
Lohkoketjujen jäsentämä ja järjestämä tiedon analytiikkaympäristö ei ole vielä juurikaan käytettävissä ja vaikka olisikin, niin yksi digitiedon analyysin peruseroista entiseen on tiedonkorjuu. Se on englanniksi ”harvesting” ja merkitsee paljon enemmän kuin pelkkä pääsy valmiille tiedon lähteille eli ”access”. Korjattukin tieto pitää silti monesti jäsentää analyysiä varten, vaikkakin nimenomaan jäsentämättömän ja järjestämättömän tiedon analyysikeinot ovat paljon edenneet. Jotkut kutsuvat niitä tekoälyksi, mikä ei ole aivan väärin sanottu.
Tiedonkorjuu on joka tapauksessa analytiikan ja tiedon tulevan hyödyntämisen kannalta keskeisiä askareita prosessissa. Ei olekaan ihme, että esimerkiksi liiketoiminta-, asiakas-, markkina-, kilpailija- ja teknologiatiedon hankintaa on tehty jo pitkään ja että niitä luonnehditaan jännittävällä termillä tiedustelu, ”intelligence”.
Kuten sanottua, tutkijalle paitsi tiedon niin etenkin sen aukkojen metsästys on aivan erityisen tarpeellista. Jonkinlaisena mielleyhtymänä sitä voi verrata tietoavaruuden luotaamiseen etsittäessä uutta ja vielä ennenkokematonta – aina toiveikkaana, mutta joskus myös aavistuksen pelokkaana.
Viimeksi mainittuun liittyvät oleellisesti kysymykset, ettei tulevaa tiedä, mutta ei myöskään mikä merkitys sille on jo menneellä tai nykyisellä. Professori Juha Karhu, tunnettu oikeustieteilijä, on kuvannut mainittujen arvaamattomia yhteyksiä hiirenpolkuina, jotka tuottavat hänen mukaansa eri osapuolille varallisuutta toimintamahdollisuuksien oikeutuksina – mihin on oikeutettu ryhtymään ja mitä hyvää siitä voi seurata.
Historia, nykypäivä ja tulevat mahdollisuudet kohtaavat tietoavaruuden hiirenpoluissa ikään kuin astronautti David Bowmanin kokemana 2001: avaruusseikkailussa. Ehkäpä silti mahdollisuus, että von Döbelnin jo näkemät menneisyyden aukot ja Bowmanin Starchild-tähtilapsena vasta aavistama tulevaisuus voivat törmätä digiavaruudessa eivätkä vain Juuttaalla tai Jupiterissa, on kaikista mielenkiintoisinta.
Miten hyvin tunnettu ja vielä aivan tuntematon tulevat korjattuina tietoina ja niiden aukkoina yhteen? Kysymys liittyy keskeisesti globaaliin digitaaliseen liiketoimintaan ja talouteen. Odotan innostuneena, josko lohkoketjut tuovat tietoon lisää järjestystä ja tietoavaruuden monille eri matkareiteille turvallisuutta. Olen silti myös varma, että löydämme kaiken aikaa lisää aukkoja ja että kehittyviä analytiikan keinoja voi hyödyntää niiden tutkimisessa.
Jää nähtäväksi, löytyykö tietoavaruudesta digibisnesten tähtilapsi, joka hallitsee koko maapallon tulevaisuutta, jos vain keksisi mitä maapallolle voisi tehdä, vaiko uuden talouden taistelu tulevaisuuden digikaksosena sellaisesta, mitä jo tapahtui Uudessakaarlepyyssä 13. syyskuuta 1808 kello kolme iltapäivällä.
Veikko Seppänen