Saavutettavuusseloste

 

Petri Ahokangas

Petri Ahokangas on uuden digitaalisen liiketoiminnan professori

Petri Ahokangas on syntynyt Kannuksessa vuonna 1966, väitellyt kauppatieteiden tohtoriksi 1998 Vaasan yliopistossa ja työskennellyt teollisuudessa sekä erilaisissa tutkimus- ja opetustehtävissä, muun muassa kansainvälisen liiketoiminnan ma. professorina. Hän on Oulun yliopistiossa ohjelmistoliiketoiminnan dosentti ja Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa uuden digitaalisten liiketoiminnan professori.

Ahokangas on Martti Ahtisaari Instituutin johtaja lokakuusta 2022.

Ahokangas on kansainvälisen ja uuden liiketoiminnan tutkija, joka on erikoistunut korkean teknologian, digitaalisen liiketoiminnan ja erityisesti vistintäalan (5G- ja 6G-ratkaisut ja palvelut) teemoihin liiketoimintamallien, ekosysteemien, strategioiden sekä kansainvälistymisen näkökulmasta. Hän on osallistunut useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin ja hänellä on huomattava määrä kansainvälisiä tieteellisiä julkaisuja.

Opetuksessa Ahokangas on paneutunut strategisen johtamisen, kansainvälisen liiketoiminnan sekä yrittäjyyden teemoihin. Hän on toiminut muun ohella pitkään liikkeenjohdon EMBA-kouluttajana ja -vastuuhenkilönä.

Petri Ahokankaalla on yli 170 tieteellistä ja muuta julkaisua.