Saavutettavuusseloste

Brandathon -tapahtumassa luotiin yhdessä menestysbrändejä!

Oulun korkeakoulujen yrittäjyyskeskus Business Kitchen täyttyi marraskuisena viikonloppuna brändäämisestä innostuneista ihmisistä, kun siellä järjestettiin Oulun ensimmäinen Brandathon eli ”brändi-hackathon”.

Kyseessä oli kahden päivän intensiivitapahtuma, jonka tavoitteena oli löytää luovia ratkaisuja yritysten brändihaasteisiin ja luoda uusia tulevaisuuden menestystarinoita. Mukana oli kolme kiinnostavaa case-yritystä: Haltian, 9Solutions sekä Pelikampus, jotka toivat omat brändihaasteensa tilaisuuteen tiimien ratkaistavaksi.

Tapahtuma toi yhteen noin 40 brändäämisestä kiinnostunutta eri alojen korkkeakouluopiskelijaa sekä markkinoinnin ammattilaista oppimaan brändin rakentamista uudella, hauskalla ja yhteisöllisellä tavalla. Osallistujat työskentelivät tiimeissä innovoiden ratkaisuja yritysten brändihaasteisiin markkinoinnin asiantuntijoiden avustamana. Tuloksena syntyi yhdeksän konseptiesitystä, jotka sisälsivät useita eri ratkaisuja ja kampanjaideoita yrityksille.

Tapahtumassa kuultiin myös kiehtovia puheenvuoroja brändäämisen merkityksestä ja keinoista. Koneen entinen markkinointijohtaja, nykyinen hallitusammattilainen Anne Korkiakoski ja professori, pitkän linjan brändiasiantuntija Tim Foster Luulajan teknillisestä yliopistosta avasivat näkökulmia tilaisuuden teemoista.

Tapahtuma järjestettiin Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun, Oulun ammattikorkeakoulun, BusinessOulun, Mainostajan Foorumin ja OuluES:n yhteistyönä. Case-yritykset palkitsivat parhaat ehdotukset ja jokainen voittajatiimin jäsen sai palkinnoksi lahjakortin. Koko tapahtuman paras tiimi palkitaan lisäksi Mainostajan Foorumin vuotuisessa juhlatilaisuudessa Uudella Seurahuoneella!

Lisätietoja: Minna Törmälä minna.tormala@oulu.fi , +358 50 367 2091